Powered By Blogger

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Sytomyssyilyä

  

Tämmöisiä ihania sytomyssyjä on tämän kevään aikana tehty Kysin syöpä-osastoille.  Keväällä oli Savon Sanomissa juttu sytomyssyistä. En saanut liitettyä sitä tähän blogiin. Siinä kerrottiin että myssyjen tarve on suuri ja sukkia ja ranteenlämmittimiä tarvitaan myös. Kuopiossa valmiit myssyt ja sukat voi viedä Lanka-Matka käsityöliikkeeseen, josta ne toimitetaan Kysin syöpä-osastoille. Lanka-Matkasta voi samalla ostaa lankaa seuraaviin myssyihin tai sukkiin.






Ystäväni Aino käy hakemassa valmiit myssyt ja sukat Lanka-Matkasta ja tuo ne osastoille samalla kun käy minua tervehtimässä hematologisella-osastolla. 
Monta sataa pipoa ja sukkaa on löytänyt tiensä potilaiden käyttöön. Lehtijutun myötä myssyjen tekijöitä on tullut paljon lisää. Se on aivan ihana asia.

Minä olen saanut olla kotona jo pari viikkoa. Vyöruusu kummittelee vielä. Ihoa pitää rasvata useasti, sillä saa kutinan hetkeksi asettumaan. Kipulääkitys on vielä kova, eikä lääkäri halua keventää sitä vielä. Kyllä tämmöinen vyöruusu on kamala sairastaa. Kipu oli alussa sietämätön. Kutsuinkin niitä kohtauksia kekälekohtauksiksi. 
Nyt olen voinnin salliessa tehnyt käsitöitä. Kastemekko sai taas uuden nimen helmaansa. Iiron liivi on valmistumassa. Inkan tytöille sain lähetettyä sukkaparit.


Ja tulipahan tehtyä yksi tämmöinen äkälintu. Eli elossa ollaan käsitöitä tehdään.
 

7 kommenttia:

  1. Kiva kuulla sinusta,olet päässyt kotiin viettämään kesää.Minulta nuo myssut eivät oikein tahdo onnistua,siksi kudoinkin TYK.sin keräykseen sukkia ja tossuja.Toivottavasti vyöruusu helpottaa ja voit paremmin.

    VastaaPoista
  2. Kiva kun olet päässyt kotiin sairaalasta, jossa ei varmaan kaikistellen ole mukavaa olla... Tsemppiä sulle:)

    VastaaPoista
  3. Ihanaa, olet kotosalla! Toivotaan, että vyöruusu nyt pian kyllästyisi mellastamaan ihollasi ja lähtisi pois! Paljon olette saaneet aikaiseksi sytomyssyjä. Tuo olikin uutinen, että ranteenlämmittimiä ja säärystimiäkin tarvittaisiin. Onkohan meidän sairaalassa sama tilanne, pitää kysyä. Kiitos ideasta! Pidä susta huolta!

    VastaaPoista
  4. Ihanaa kuulla jälleen sinustaki rakas-ystävä kuulumisia!
    Kiva kun olet päässyt vihdoinkin kotiin katselemaan tätä Suomen kaunista kesää. Onhan se näkynyt tietty siellä sairaalassakin, mutta aina se näyttää kauniimmalle kotona;)
    Toivottavasti se ruusu pikkuhiljaa hellittää otettaan sinusta.
    Minulla ollut tämän vuoden puolella jo molemmissa säärissä/nilkassa ruusu, mutta nyt ihan OK siltä osin.
    Paljon on myssyjä ja sukkia syntynyt ja menevät tosi tarpeeseen kyllä.
    Toivotan sinulle paranemista ruususta ja muutenkin vointeja taas!

    VastaaPoista
  5. Hyvä, että olet päässyt kotoilemaankin. Eiköhän se ruusukin vielä kuihdu kokonaan. Hieno myssymäärä. Pitäisi minunkin joskus ryhdistäytyä ja neuloa muutama. Minä vain olen sellainen jahkailija. Sinä sen sijaan saat kaikkea aikaa, oli olosuhteet mitkä vain. Onnekasta kesänjatkoa!

    VastaaPoista
  6. Huojentavaa kuulla,että olet ehkä vähän paremmassa kunnossa jo. Koko ajan kävin täällä kurkkimassa,että yhäkö sinä olet sairaalassa. Mahtavat määrät myssyjä ym.Hyvän näköinen äkälintukin.

    VastaaPoista
  7. Olipa kiva lukea uusi päivitys, että olet kotona, olen silloin tällöin käynyt huolestuneena kurkkimassa.
    Leppoisia kesäpäiviä Sinulle ja toivotaan sen ruusun jo parantuneen.

    VastaaPoista